Väsyttää ihan erkkinä...

Ei mennyt sitten viikonloppu ihan suunnitelmien mukaan.
Kävin kyllä perjantaina istumassa iltaa ja kaikki meni hyvin,oikein hyvin :)
Lauantaina sitten jossain oikein ihanassa huumassa aloin juomaan liian aikaisin ja tietty vielä fiksusti tyhjään mahaan. Meidän PITI lähteä kauppaan hyvissä ajoin ostamaan aamupalaa, mutta lähdön hetkellä aloin voimaan pahoin ja vedin vielä päälle kunnon herneen nenään. Riitahan alkoi kutakuinkin siitä, että luulin siskojeni tulevan jo päivällä meille ja olisin muuten mennyt kauppaan, mutta en olisi jaksanut palauttaa tölkkejä samalla... :D 
Matkalla kotiin,siis lepuskin kautta himaan, ehdin ekaksi raivota puhelimessa jokaisen kanssa joka vain vastasi puhelimeen, antakaa anteeks jookos? :) ja päädyin lepuskiin bisselle. Olin varmaan jo aika tuiterissa, koska nukahdin bussiin ja sieltä minut herätti kaksi sinisiin uniformuihin pukeutunutta herrasmiestä, hävetti ihan VI***TI! Ai, että on morkkis vieläkin.
Noh, nähtiin sitten siskojen kanssa, kävimme kaupassa, teimme ruokaa jne. Meidänhän piti käydä kaveria moikkaamassa, mutta koska hän ei vastannut puhelimeen päädyimme lähtemään baariin.
Oloni alkoi olla jo ihan ok, mutta tämä demoninen tyhjä pää keksi sitten ostaa itellensä yhden salmarishotin. Jokainen joka minut tietää ennestään, varmaan jo tajuaakin et se jos mikä ei ole kannattava peliliike :)
Loppu illasta,no comments! Hävettää niin paljon ja päätinkin et ens viikonloppuna jään ihan vain kotiin.
Onneksi kuitenkin selviydyin kaverini kanssa Selloon sunnuntaina, en tosin 14.00-15.00 aikaan kuten sovittiin, mut pääsin kuitenkin :)
Hän taas oli aivan varma, että en selviytyisi sinne darraltani.

Btw, tein cdon:lta tilauksen. Sain tilattua lempisarjani kaksi viimeistä tuotantokautta (aikaisemmin 12 e, nyt vain 8 e!) :) kaverille leffan ja Twilight sarjan kirjan "Epäilys" ja kovakantisena. Yritin ettiä sitä muualtakin, mut täältä sen sai tilattua halvimmalla.
Luen tällä hetkellä niin hauskaa kirjaa, Matkalla nörttiyden ytimeen, kirjoittanut Julie Hrpern. Se ei ehkä ole juuri minun ikäluokalleni sopiva kirja, mutta kirja on niin hauskasti kirjoitettu :) Suosittelen ihan jokaiselle! 

Huh, saikin jo tulla :D Ei tää viikko siis oo ollut mitenkään rankka tai mitään, mutta kyllä töissä on kuitenkin mennyt lujaa! 
Nyt sataa ja pitäis lähteä istumaan iltaa. Huomenna takaisin kotiin katsomaan koiria ja laittamaan televisio kuntoon.
Sunnuntaina pitäiskin olla jo katsomassa aivan ihanaa ystävääni, ja jos luet tän ZOS tiät kyl, et puhun susta :D
Toivottavasti saisimme sovittua tulevasta ( ainakin toivottavasti!) lomareissumme määränpäästä...
Pidän mielen korkealla ja lähden matkaan. 
Palaan jos ja kun jaksan.
ADIOS! :D
P.s. Nubamaisia terkkuja. Eilen yöllä ei nukuttanut. Menin sitten laittamaan mamman piuhoja rikki, et ei tarvii tonkaan muikun unelmoida DVD:n katselusta! :) 

Viimeiset kaksi päivää ovat olleet aivan mahtavia. Kiitos loistavien ihmisten. 

Keskiviikkona minulla oli kauppareissu päivä työtoverini kanssa. Töissä minulla oli kokoajan sellainen olo, että törmään kämppikseeni ja koiraani pihalla. Naureskelin, et en mä kuitenkaan törmää. Ja mitä sitten, törmäsinkin :D 

Noh,lähettiin töistä ja minulla tuli vahvasti sellainen olo, että törmään kaupassa kahteen ystävääni. 

Ja kuinka ollakkaan kun astuin kauppaan sisään näen heti ensimmäiseksi toisen heistä ja kassoilla toisen.

Kerroin tästä jutusta työtoverilleni ja hän kehotti raaputtamaan arvan, koska jos uskoisin et voitan niin varmasti voitan. Nyt kyl harmittaa, etten oikeasti ostanut arpaa... Voisin nyt olla vaikka miljonääri! :) 

Illalla vielä värjäsin hiukset ja nyt ne on kivat, ainakin minusta.

Tänäänkin oli hyvä päivä. Tapasin ystäväni ja katsoimme Twilightin aamunkoi osa.1. 

Tällaiset päivät ovat olleet harvassa, mutta toivottavasti niitä tulee lisää!

p.s. nubamaisia viestejä,masu on taas terve. Nyt jaksaa taas kiusaa mammaa ja muita kanssa eläjiä :D 

Sometimes it´s hard...

Siitä on 16 päivää kun astuin ulos ovesta viimeistä josta olin kävellyt sisään päivittäin viimeisen kolmen vuoden ajan. Se oli vaikeaa ja vieläkin muistan miltä eteinen näyttää ja miltä minusta tuntui kun ensimmäisen kerran astuin sisään.
Tuo hetki kun laitoin oven kiinni oli murskaava. Pahinta siitä hetkestä teki se, että paikalla ei ollut sitä henkilöä jonka kanssa olisin halunnut "hyvästellä" asunnon. En kyennyt olemaan itkemättä.
Ensimmäinen viikko " uudessa kodissa" oli vaikea. Itkin paljon, en pystynyt syömään ja halusin kokoajan pois. Olin aivan kauhea silloin. Välttelin kävelemästä sen rapun ohi tai edes katsomasta sinne päin.  Maanantaina 9 päivä minulla oli jo huomattavasti paljon parempi olo ja helpompi olla tässä uudessa ympäristössä. Nuballa ei ole huolta, se on täällä kuin kotonaan ja anelee herkkupaloja suloisella ryppynaamallaan :D Varmaan sen takia sen masu onkin nyt kipeenä...
Eräs päivä kun olin Donnan kanssa pihalla minun oli aivan pakko katsoa oliko nimeni jo vaihdettu taulusta,se oli. Se oli edistystä.

Tässä ehkä ihanimmat kuvat jotka löysin koneeltani koskien lempi asiaani koko asunnosta:parveketta <3
Koska olen ollut niin levoton kokoajan en ole ehtinyt edes purkamaan tavaroitani,vaatteet ovat ainoat jotka minulla on omilla paikoillaan. Minulla olisi paljon tehtävänä, mutta tällä hetkellä on parempi kun yritän ottaa rauhallisesti enkä pakota itseäni turhaan.
Ei tämä ihan sama ole kuin oma koti, mutta on tässä hyviäkin puolia tietyllä tapaa. 

Ensimmäinen, syön paremmin, tai siis terveellisemmin :D
Toinen, puhun englantia päivittäin,ehkä opin vielä puhumaan sitä ilman että sekotan Shen ja hen keskenään tai että änkytän kokoajan :D

Kolmas,Nuballa on ystävä täällä.
Neljäs, säästän hieman rahaa,onpahan vähän säästössä kun lähden uudestaan omille teilleni.

Viides,liikun huomattavasti enemmän ulkona nyt kun minulla ei ole mahdollisuutta katsella televisiota.

Tällä hetkellä toimin virallisesti siivoojana, koska Nubettimella on masu kipeenä.

Tällä hetkellä katson: Criminal minds season 1
Tällä hetkellä luen: Aloitan juuri lukemaan kirjaa matkalla nörttiyden ytimeen, kirjoittanut Halpern Julie.

Seuraavaksi: Tilaan ja alan tutkimaan uusia kämppikisiäni :D

Moving out...

Muistan,kun oli vielä pieni ja olimme isäni kanssa toritapahtumassa (onkohan niitä nykyään jotain kolme vai neljä kertaa vuodessa) ja pääsin poniajelulle aseman kupeessa. 

Katsoin ylös ja huomasin kolme nuorta miestä parvekkeella ja sanoin isälleni:

"Tuolla minäkin haluan joku päivä vielä asua. Siellä asuu kaikki Hollywood tähdet." 

Siitä on nyt varmaan kolme ja puoli vuotta kun aloin katsomaan sen aikaisen mieheni kanssa asuntoja ja eräs päivä minulle soitettiin ja tarjottiin asuntoa. Jouduin menemään asuntoesittelyyn yksin, koska mieheni oli vielä töissä.

Ekaksi kauhistuin rapun kuntoa, se oli kamalan korkea ja seinästä oli lähtenyt palasia. No ajattelin kokoajan että pakko se on nyt käydä kuitenkin katsomassa. 

Päästyäni sisään asunto oli hyvin valoisa,menin makuuhuoneeseen ja yritin vaikuttaa siltä kun olisin tiennyt mitä olin tekemässä ja katselin kaappeja päästellen tyytyväisiä ääniä,vaikka en edes osannut katsoa niitä ajatellen kuinka hyvin kaappitilaa OIKEASTI oli. Makuuhuone oli kieltämättä aika pieni. 

Sitten menin eteenpäin ja huomasin,että kylpyhuoneessa oli kylpyamme, en ollut tottunut siihen, koska vanhemmillani ei ollut koskaan ollut kylpyammetta,mutta ensimmäisen kylvyn jälkeen olin myyty!
Keittiötä en pahemmin katsonut, koska minä en tee ruokaa! Ja viihdyin keittiössä koko asumiseni ajan hyvin harvoin :) Mutta näköala oli aivan huisi! Ja se valoisuus,oli mukavaa istua aamukahvilla keittiössä ja usein huomasin juoruavani keittiön ikkunan ääressä katsellen maisemia.
Päästyäni olohuoneeseen huomasin elämäni suurimman rakkauden,parvekkeen! <3 Menin parvekkeelle ja tajusin olevani siinä samaisella parvekkeella jota lapsena niin ihailin! 
Sanoin naiselle joka asuntoa oli esittelemässä "Mä en silleen oikein osaa tätä asuntoa katsoa, mutta tää on se sama asunto jossa olen aina haaveillut asuvani!" ja otin asunnon heti vastaan.
Sen aikainen mieheni tietenkin epäili asuntomakuani, mutta tykkäsi asunnosta melkein yhtä paljon kuin minäkin.
Muutto kotoolta oli vaikea. Ekaksi oli innoissani pakatessa ja suunnitellessani asioita, mutta muuttopäivän lähentyessä aloin itkemään ja syyttämään äitiäni minun hylkäämisestäni :D 
Kolme vuotta ehdin asua samassa asunnossa. Siellä vietettiin niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Siellä pidettiin juhlia ja kiitos mukavien naapureiden emme koskaan (ihme kyllä!) saaneet valituksia musiikin soitosta. 
Eilen vein viimeiset tavarani ulos ja itkin koko ajan. Olin surullinen lähtiessäni viimeistä kertaa ulos asunnosta jota rakastin hyvin paljon. Tämäkin muutto oli hyvin vaikea ja mietin juuri että onkohan tämä minun itkemiseni muuton yhteydessä jonkilainen traditio,.. :D 
Vaikka olen vieläkin hieman surullinen,niin nyt on aika kääntää uusi sivu elämässä.